Suomen toiseksi suurimmaksi juoksutapahtumaksi kasvanut NUTS Karhunkierros tulee jälleen – ilmoittautumisia kertynyt jo yli 3500
Juokseminen oli aina kamalaa, mutta silti se oli Anitra Rönkön haave – Näin juoksuviha kääntyi rakkaudeksi, kun hän treenasi NUTSin lyhimmälle matkalle
Ultrajuoksun MM-kisoihin tähtäävä Juuso Simpanen pysyi melkein tavoiteajassaan Rukan polkujuoksukisassa – ”Alusta loppuun asti pidin vauhtia, yksin sain juosta”
Alussa Seppo Linjakumpu otti sekuntikellolla aikaa seitsemälle juoksijalle – nyt uutta hiihtotapahtumaa Karhunkierrokselle järjestävä NUTS liikuttaa tuhansia ja pyörittää satojen tuhansien liikevaihtoa
Edessä 166 kilometrin juoksu vaihtelevassa maastossa – NUTS Karhunkierroksen pisin reitti koettelee myös henkisiä voimavaroja: "Tunteita on hyvä käydä läpi jo ennakolta"
Nuts juostaan loppuviikosta: "Ollaan tehty tosi paljon töitä tapahtuman eteen, että homma onnistuisi turvallisesti ja fiksusti" – Järjestämispäätös pohjaa avin määrittämiin koronarajoituksiin
Onko koronamatematiikka tullut jäädäkseen? – Tapahtumia järjestetään ja nyt pitäisi oppia elämään sen kanssa, että riskit ovat vielä jossain määrin olemassa, mutta elämä alkaa myös tapahtua
Juumassa polkujuoksulähtöihin neljä ja puoli tuntia, Martikainen Päätalo-viikolle, Muikkumarkkinoiden ja Olutfestareiden kohtalo vielä auki
Viisikymmentäviisi kilometriä hyvän asian puolesta – suolistosyöpään viime syksynä sairastunut Irma Puttonen juoksee toukokuussa Karhunkierros-juoksun