Kuusamoon haettu lisää suden kaatolupia – ”Ongelmana Kuusamossa ja muuallakin itärajan pinnassa on, että sudet aiheuttavat porovahinkoja Suomen puolella, mutta voivat välillä olla Venäjän puolella pitkiäkin aikoja”
Kuusamossa kaadettu kahdeksan sutta kuukauden sisällä – Riistakeskus kommentoi poikkeuslupien myöntämistä: "Tarkoitus estää uusien porovahinkojen synty"
Kuusamoon ja Taivalkoskelle hirvilupia viime vuotta runsaammin, Posiolla sen sijaan lisääntyy niukkuus – "Pieniä lupamääriä joudutaan varmaan pitämään vielä vähän aikaa"
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus: Suomen riistakeskuksen ahmojen pyytämiseen myöntämät kaksi poikkeuslupaa eivät olleet lainmukaisia – toinen poikkeuslupa oli myönnetty Taivalkosken kunnan alueella sijaitsevalla pyyntialueelle
Oivangin paliskunnan alueelle myönnettiin lupa uudelle yritykselle suden kaatoon – "itäpuolella neljän suden lauma sekä länsipuolella yksittäinen vahinkoa aiheuttava susi, jotka ovat kovia tappamaan poroja"
Koillismaalla saatu saaliiksi jo tusina karhua tämän syksyn jahdissa, useimmat nallet on tavattu Kuusamon itäisessä osassa – katso tästä kaatopaikat kartalla
Kahdeksan suden tappamaa koiraa korvattu Oulun riistakeskuksen alueella – pedot tappavat myös muita eläimiä, ja niistäkin maksetaan korvauksia omistajille