Mainos: Sieltä, missä tunnet elä­vä­si. Tutustu Koil­lis­sa­no­mat Digiin 1 kk 1 €. Tilaa tästä.

Jouni Ala­vuo­tun­gin ko­lum­ni: Kek­ko­sen aikaa muis­tel­les­sa

-

Lueskelin hiljakkoin Venäjän-tuntijan Esa Seppäsen selvityksiä vuosikymmenien takaisesta Suomen Neuvostoliiton-politiikasta.

Tuolloin Suomen isoilla pojilla oli tapana itänaapurin väärtien kanssa keskustella myöhään yöhön jatkuneilla kosteilla illallisilla.

Viimeistään saunan makeissa löylyissä aamu kuuden korvissa ystävykset saivat ratkaistua maidensa suhteita mahdollisesti hiertäneet kysymykset.

Presidentti Urho Kekkonen toimi illallisten isäntänä ja ylimpänä saunamestarina.

Rehdin suomalaisen kansanmiehen otteella, sattuvilla sutkauksillaan sekä kyvyllään kestää ryyppyjä toveri Stalinin kovan koulun käyneiden naapureiden tahtiin Kekkonen takasi Suomen kansalliset edut kylmän sodan vuosina.

Neuvostojohtajat olivat tämän tästä kiristämässä otettaan Suomesta, mutta karismaattinen Kekkonen kykeni pyörittelemään heitä melkein miten tahtoi.

Kekkosta vilpittömästi ihaileva veli Seppänen todistaa, että Porkkalan palautus Suomelle Hruŝtŝevin valtakaudella 1956 oli ensimmäinen osoitus tämän ymmärtävän ystävyyden politiikan tuloksellisuudesta.

Sittemmin vuoroon tulivat kahdenkeskiset kauppasopimukset ja monet muut hyväntahtoiset neuvostoeleet. Kekkosen suurhanke, Karjalan ja Suomen sodassa menettämien muiden alueiden takaisin saaminen ei tosin onnistunut.

Se törmäsi lähinnä Hruŝtŝevin syrjäyttämiseen 1964.

Naapurimaiden ylimpien johtajien henkilökohtainen ystävyys oli Seppäsen mukaan Suomen politiikan onnistumisen takeena myöhemminkin.

Karismaattinen Kekkonen hallitsi lajin, eikä aina tarvinnut tuekseen edes Suomen lakia tai maan muita hallitusherroja.

Kansalta vaaleissa saatu moninkertainen valtuutus ”Urkilla”, kansallisella suur-uroksella, toki oli koko neljännesvuosisadan kestäneen virkakauden.

Lukuisat suomalaiset historioitsijat, Kimmo Rentola ja monet muut, ovat tulkinneet Kekkosen kautta hieman synkemmin sävyin, muistelin aikaisempia lukemisiani.

Ikävimmät huomiot ovat kohdistuneet neuvostosuhteiden vastavuoroisuuteen: että Kekkonen korjasi henkilökohtaisen hyödyn johtamastaan ystävyyspolitiikasta vahvana vaalitukena naapurista.

Hän itse ja Suomi olivat pyöriteltävinä tässä hevosenleikissä, jonka suurimpana hyödynkerääjänä oli Neuvostoliitto.

Olipa tämä asia niin tai näin, monien muistissa ovat vielä myös Kekkosen myllykirjeet ja muut vastustajiin kohdistuneet tölväisyt Lausunnoissaan ympäripyöreitä näkemyksiä esittäneet oppineet neuvosherrat olivat ”saatanan tunareita”.

Sanoituksessaan itsenäisyyspäivänkutsuja arvostellut iskelmänikkari saattoi hänkin kuulla pahaenteisesti viuhuvia presidentillisiä miekansivalluksia päänsä päällä.

– Näin suomalaisille tuli selväksi, että ellei johtajasta ole hyvää sanottavaa, on paras vaieta.

"Suomalaisille tuli selväksi, että ellei johtajasta ole hyvää sanottavaa, on paras vaieta."

Nykykielessä Kekkosta voitaisiin epäilemättä kutsua populistiksi, värikkäillä sanomisillaan ja teoillaan kansansuosiota kalastelevaksi johtajaksi.

Mielellään hän kantoi myös myyttisen ”myrrysmiehen” tietäjä-viittaa tai iäti timmikunnossa pysyvän tunturihiihtäjän mainetta.

Kansainvälisistä nykyvaikuttajista Kekkosen kastiin nousevat kenties karatemies ja riippuliitäjä Putin, ajatusta nopeammin puhetta suoltava Trump sekä eräät muut karismaansa luottavat päälliköt.

Kukaan heistä ei liene erityisen innostunut demokratian ihanteista.