Nuorisotilojen avaamista aletaan valmistella Kuusamossa Pohjois-Pohjanmaan alueellisen koordinaatioryhmän suosituksen perusteella. Tilat pyritään avaamaan heti, kun se on mahdollista. Kuusamon va. perusturvajohtaja Pirkkoliisa Pohjola arvioi, että alustava avausaika on ensi viikon alussa.
– Olemme Kuusamossa sitoutuneet noudattamaan Pohjois-Pohjanmaan suosituksia ja ohjeistuksia. Suosituksia aletaan purkaa varovaisuusperiaatteella ja noudatetaan lapset ja nuoret ensin -periaatetta, Pohjola sanoo.
Lisäksi kokoontumisrajoitukset pysyvät kymmenessä henkilössä.
Pohjois-Pohjanmaa on ollut epidemian perustasolla viikon.