Lu­ki­jal­ta: Pal­la­dium-mal­mis­sa mah­dol­li­suus Po­siol­la

Kaivosteollisuus on yksi meidän mahdollisuus syrjäseutujen työllistäjä, se voi antaa tulevaisuuden uskoa, Nortec Minerals on kairannut näytteitä Posion Kaikuan alueelta noin 130 reikää 150-200 metriin.

Kivinäytteet on analysoitu ja tulokset ovat rohkaisevia, mutta tästä on vielä pitkä matka, että aloitettaisiin louhimaan. Päätöksiä, rahoitukset, luvat, suunnitelmat miten edetään kestää aikansa.

Kaivoksen syntyminen on iso projekti, kaivosyhtiön saatava suunnitelmilleen luottamus ja vastuu niin että asiat hoidetaan ammattimaisesti, että huomioidaan luontoarvot ja ympäristö otetaan vastuullisesti huomioon.

Me tarvitaan tänne järkevää ja kannattavaa toimintaa joka työllistää ihmisiä, että täälläkin voitaisiin elää vielä tulevinakin vuosina. Kaivostoiminta on pitkäjänteistä toimintaa 20 vuotta vähintäänkin, tämä työllistäisi, niin ettei tarvitsisi lähteä kaupunkiin työttömäksi.

Toivotaan menestystä, niin että kaikki pärjäävät.

Mustavaaran kaivos on kehitysvaiheessa, sen hautominen kestää vielä monta vuotta, mutta toivotaan. Toivotaan että sielläkin aloitettaisiin kehittämistyöt.

Koillismaalla tapahtuva malminetsintä puhuttaa ihmisiä tämänkin lehden sivuilla. Malminetsintähän on edellytys kaivostoiminnalle.´

Koillismaakin sai nauttia kaivostoiminnan tuomasta hyvästä Taivalkosken Mustavaaran vanadiinikaivoksen ollessa tuotannossa 1975-1985. Tämä kaivos toi toimeentuloa erityisesti Taivalkosken ja Etelä-Posion alueille ja kaivostoiminnan synnyttämä teollisuus näkyy vieläkin Taivalkosken elinkeinorakenteessa.

Mustavaaran ympäristöä on tutkittu muunkin kuin vanadiinin suhteen. Outokumpu paikallisti laajoja kupari- ja nikkeliesiintymiä jo 60-luvulla ja teki mm. koelouhintaa ja -rikastusta. Myöhemmin näiden esiintymien havaittiin olevan rikastuneen myös palladiumista, joka on kultaakin kalliimpi jalometalli. Nortec Minerals Oy on tutkinut näitä esiintymiä jo yli kymmenen vuoden ajan. Tutkimukset ovat keskittyneet Etelä-Posiolle Haukiahon alueelle Sirniön kylän länsipuolelle ja Kaukualle Saarivaaran tien varrelle.

Nortec on suorittanut alueella geologisia kartoituksia, geofysikaalisia maastomittauksia ja tutkimuskairauksia. Kairaustutkimukset ovat ulottuneet 150-250 metrin syvyyteen ja kaikkiaan kairareikiä on porattu noin 130 kappaletta. Saatuja näytteitä on tutkittu monipuolisesti tekemällä kemiallisia analyysejä ja metallurgisia testejä.

Yhtiö on investoinut tutkimuksiin noin 12 miljoonaa euroa useassa eri tutkimusvaiheessa viimeisten kymmenen vuoden aikana. Tämä kuvaa hyvin malminetsinnän vaatimaa aikaa, pikavoittoja ei ole. Malminetsintä poikkeaa myös muusta liiketoiminnasta siinä, että tavallinen panos/tuotos tarkastelu ei sovellut, koska isokaan investointi ei välttämättä tuota mitään, jos tutkimusalueelta ei etsinnöistä huolimatta löydy ekonomista malmia.

Nortec Minerals Oy on kanadalaistaustainen yhtiön, josta pari vuotta sitten tapahtuneen omistajavaihdoksen myötä tuli Palladium One Mining -nimisen kehittäjäyhtiön tytäryhtiö. Tällä kymmenen vuotta sitten perustetulla yhtiöllä on ollut ja on muitakin kehityskohteita, joista mainittakoon Tyco-nikkeliprojekti Kanadassa.

Koillismaalla yhtiö on tukeutunut paikallisiin palveluihin, joita kertyy aika paljon, kun niitä alkaa listaamaan. Tutkimuskohteille tarvitaan kulku-urien aukaisua ja parannusta, metsuripalveluita ja vedenajoa.

Lisäksi yhtiö on tehnyt näytekäsittelyn ja varastoinnin paikallisin voimin. Myös majoitus- ja ravitsemuspalveluja käytetään paljon, tutkimushuippuina Taivalkoskellakin on ollut majoittuneena parikymmentä yhtiön ja alihankkijoiden työntekijää.

Matkailun sesonkiaikojen ulkopuolella tämäkin on hyvä lisä pienellä paikkakunnalla. Itsekin yrittäjätaustaisena ja paikallisena koen taloudellisen toiminnan tervetulleena. Eipä heitetä kirvestä kaivoon vaan isketään vasara kiveen.

Pekka VääräniemiHallituksen jäsen Nortec Minerals Oy
Ilmoita asiavirheestä