
Kuusamon kaupunki on varautunut auttamaan myös poikkeusoloissa niitä yli 70-vuotiaita, joita läheiset eivät voi auttaa.
Useat ovat muuttuneessa tilanteessa epätietoisia, ja yhteydenotot kaupunkiin ovat lisääntyneet selkeästi viimeisen vuorokauden aikana.
Vastauksena kysyntään Kuusamon vanhusten yleisen neuvonta- ja palveluohjausnumeron aukioloaikaa on nyt lisätty. Neuvontaa on tarjolla sähköpostitse osoitteeseen palveluohjaus@kuusamo.fi ja numerossa 0408608700 kello 8-16.
– Siihen soittamalla saa tukea ja ohjausta näihin asioihin. Mieluummin soitetaan siihen kuin koronapuhelimeen. Tällä puolella voidaan suoraan auttaa sosiaalipalveluihin ja kotona asumiseen liittyvissä asioissa, ikäihmisten palvelujen johtaja Satu Kangas kertoo.
Kaupunki kerää ja välittää tietoa palveluntuottajista, jotka voivat auttaa kotikaranteenissa olevia ikäihmisiä.
Kuusamon ikäihmisten palveluihin tuli paljon muutoksia, kun poikkeusolot keskiviikkona astuivat voimaan.
– Ikäihmisten palveluista on lopetettu väliaikaisesti toimintaa. Porkkapirtti näyttää nyt hyvin autiolta, ravintoa Porkka ei toimi ollenkaan ja kansalaistoiminnan ryhmät on lopetettu. Terapeuttien ja muun henkilökunnan ylläpitämät kuntoutusryhmät ovat loppuneet, samoin päivätoiminta Aurinkolahti ja päiväkuntoutus Kuntokammari, Satu Kangas luettelee.
Kankaan mukaan kaikkien Porkassa säännöllisesti aterioivien kanssa on varmistettu, että he saavat ateriansa kotiin. Osa käy lisäksi hakemassa niitä Porkkatörmältä.
Seniorineuvola toimii nyt perjantaiisin kello 8-15 ja vain ajanvarauksella. Kiireettömät varaukset on peruttu.
Lisäksi muut kuin välttämättömät vuorohoitojaksot Katrinkodissa on siirretty tulevaisuuteen.
– Jos se asiakkaan kokonaistilanteen huomioiden on mahdollista. Jos saadaan apu kotiin tukemaan omaishoitoperheitä, vuorohoitojaksoja pyritään siirtämään, Kangas lisää.
Kaikki vanhushoidon yksiköt toimivat kuitenkin yhä Kankaan mukaan maksimikapasiteetilla.
Muiden toimien sulkemisesta vapautuneet työntekijät on siirretty osaksi varahenkilöjärjestelmä Timanttitiimiä ja he ovat töissä tarpeen mukaan ikäihmisten palveluiden yksiköissä.
– Reilun kymmenen työntekijän tehtävänkuva muuttuu jonkun verran.
Kangas muistuttaa, että kaikien on syytä suojella yli 70-vuotiaita ja ikäihmisten itseään. Hän haluaa ihmisiä herätellä miettimään rajoitusten taustaa, eli iäkkäiden suojaamista.
– Kukaan ei kiellä yli 70-vuotiaita menemästä kauppaan, se ei ole kiellettyä. Jos meillä se tautii täällä alkaa jylläämään, meidän kaikkien resurssit ja voimavarat menee henkeä uhkaaviin asioihin, Kangas sanoo.