Kun päätimme pitää Koillissanomien entisissä tiloissa joulukuun alussa hyväntekeväisyyshuutokaupan, oli selvää, että sen tuotto lahjoitetaan taholle, jonka kautta apu menee paikallisille perheille jouluksi. Yhteistyökumppaniksi tähän saatiin Kuusamon SPR:n osasto, jonka puheenjohtaja Heidi Moilanen innostui asiasta heti ja organisoi nopeasti mukaan niin paikallisen neuvolan kuin joukon SPR:n vapaaehtoisiakin.
– SPR:llä on oma järjestelmä, johon on rekisteröitynyt 130 ihmistä, mutta eivät kaikki vapaaehtoiset ole rekisteröityneet. Osa vapaaehtoisista on sellaisia, että eivät vuoden aikana välttämättä osallistu kuin yhteen juttuun. Kaiken kaikkiaan Kuusamon osaston toiminnassa pyörii 150-160 ihmistä. Jokainen antaa joko tunnin kerran tai joka viikko jotain. Jokainen hetki on riittävä, Heidi avaa vapaaehtoistoimintaa.
Tällä kertaa SPR sai mukaansa yhden ylimääräisen vapaaehtoisen, kun lähdin joulukassitempaukseen mukaan osallistuen kaikkiin sen vaiheisiin. Täysin vieraalle maaperälle en astunut; olen ollut aiemmin mukana erilaisten järjestöjen vapaaehtoistoiminnassa. Sittemmin sille ei ole enää tuntunut löytyvän aikaa, ja toimin kuten moni muukin: kannan korteni kekoon osallistumalla erilaisiin keräyksiin rahallisesti, olen kuukausilahjoittaja ja lahjoitan silloin tällöin tarpeettomia tavaroita ja vaatteita hyväntekeväisyyteen.
Tällä kertaa päätin toimia toisin. Halusin nähdä alusta loppuun asti, miten lahjoitettu raha muuttuu annettaviksi tuotteiksi ja päätyy lopulta apua tarvitseville.
4.12. Hyväntekeväisyyshuutokauppa
Hyväntekeväisyyshuutokauppaa valmisteltiin hyvissä ajoin markkinoimalla tapahtumaa ennakkoon sekä järjestelemällä myytäviä tuotteita esille. Vielä torstaina aamupäivällä järjestelimme tavaroita meklariksi lupautuneen Kaleva Median yleisösuhdepäällikkö Sauli Pahkasalon kanssa. Hänellä oli vastaavanlaisesta tempauksesta kokemusta Rovaniemeltä ajoilta, jolloin hän toimi Lapin Kansan päätoimittajana.
– Siellä Artekit menivät aika halvalla, Pahkasalo muistelee tavaroiden järjestelyn tiimellyksessä.
Kerron saaneeni jo useita kyselyitä juuri Artekeista ja aloin uskoa siihen, että illan tuotto voi olla muhkea.
Jo hyvissä ajoin ennen näyttöä ihmisiä on kerääntynyt etuoven eteen.
– Mitä teillä olikaan täällä myynnissä?
– Myydäänkö Artekin tuolit yksitellen?
– Onko niissä jokin pohjahinta?
– Täällä on joskus ollut sellainen Artekin tarjoilupöytä. Onko se myynnissä?
– Onko haikeaa lähteä täältä?
Ihmisiä on paljon liikenteessä kysymystensä kanssa.
Parituntinen huutokauppa on nopeatempoinen. Osa tavaroista menee äärettömän halvalla, osasta käydään kunnon vääntöä. Himotuimmat tuotteet ovat juuri Artekin kalusteet.
Huutokaupan jälkeen olo on häkeltynyt, kun sen tuotto selviää illalla. 6650 euroa! Summa on valtava. Jaan ilon työkaverini kanssa. Hänen reaktionsa on hieman laimeampi – tai ehkä se on vain koillismaalaista rauhallisuutta suhtautua asioihin. Siihen ei kuulu turha hehkutus, vaan asiat otetaan asioina.
Soitan myös Heidille heti kertoakseni summan suuruuden. Hänkin osaa ottaa tiedon vastaan tyynemmin, vaikka toki on iloinen summasta. Itse pidän illan aikana huolen siitä, että mahdollisimman moni saa tietää, miten onnistunut huutokauppamme oli.
10.12. Ostokset ja pussitus
Kävimme edellisenä päivänä Heidin kanssa kaupassa tekemässä listan joulukasseihin hankittavista tuotteista. Olemme päättäneet, että yhteen kassiin laitetaan tuotteita noin sadan euron edestä. Näin hyväntekeväisyyshuutokaupan tuotosta noin puolet käytetään joulukasseihin ja puolet keväällä järjestettävään, kaikille perheille suunnattuun tapahtumaan.
Kassiin valikoitavia tuotteita rajoittaa se, että kasseja ei voida säilyttää kylmässä, joten kaikkien tuotteiden pitää olla sellaisia, jotka säilyvät huoneenlämmössä. ”Perinteiset jouluruoat” eivät siis päädy tähän kassiin, vaan jo alusta lähtien on ajateltu, että tämä kassi on erilainen kuin muut jaettavat jouluruokakassit: tähän kassiin tulee jouluisia herkkuja etenkin lapsille ja jotain sellaista, jota antaa perheille yhteistä tekemistä ja aikaa. Kassiin päätyykin itse koottava piparkakkutalo ja lautapeli. Lisäksi kassiin laitetaan konvehteja, pitkään säilyvää limppua, parempaa näkkileipää, riisipuuroriisiä ja kestomaitoa, mehua, kahvia, teetä, kaakaojauhetta, glögiä, hunajaa, kuivattuja hedelmiä ja pyykinpesuainetta.
– Mietin, että olisi kiva laittaa kassiin jokin herkku aikuisillekin. Voisiko se olla savumuikut, Heidi ehdottaa kaupassa.
Muikut päätyvät listalle.
Keskiviikkona tapaamme SPR:n vapaaehtoisten kanssa Kiepissä. Mukaan on tullut kahdeksan vapaaehtoista. Ajattelen ensin, että eihän meitä näin montaa tarvita yhtä kauppareissua varten. Myöhemmin huomaan, ettei meitä ollut yhtään liikaa.
Heidi jakaa ostettavat tuotteet nopeasti papereille ja ihmiset pareiksi. Kaupassa listoilla olevat tuotteet löytyvät suhteellisen nopeasti kärryihin, vaikka joudummekin hieman muuttamaan suunnitelmia kaupassa, kun kaikkia tuotteita ei ole vaadittua määrää. Kaikista kasseista kun on tarkoitus tehdä samanlaisia. Kun ostokset ovat kärryissä, alkaakin odottelu.
– Me emme nyt mene sinne kassalle, vaan meille tullaan avaamaan oma kassa. Meillä on tässä niin paljon tuotteita, että muut ihmiset hermostuvat, jos me menemme tukkimaan sieltä tavallisen kassan, Heidi huutelee ohjeita.
Odotellessa pakkaamme tuotteita jo valmiiksi pahvilaatikoihin. Sitten kassalle, laatikoiden kanto autoihin ja takaisin Kieppiin.
Tuotteiden pussitus sujuu myös Heidin ohjeistuksella. Tehdään tuotepisteitä, joita kassien pussittajat kiertävät. Valmiita kasseja syntyy 30 nopealla tahdilla.
Jokaisella vapaaehtoisella on tässäkin oma roolinsa, ja jokaista tarvitaan. Heidi muistuttaa monessa eri käänteessä, miten tärkeää vapaaehtoisten panos on.
– Tässäkin hommassa on kaikenlaisia, eri elämäntilanteessa olevia ihmisiä mukana ja jokainen on hyvä jossain asiassa. Toinen on hyvä juttelemaan, toinen tykkää leikkiä lasten kanssa, joku on hyvä leipomaan. En usko, että ihmisiä estää lähtemästä mukaan vapaaehtoistoimintaan se, että ei haluaisi lähteä, vaan se on se mentaliteetti, että mitä annettavaa minulla muka olisi. Kaikilla on jotain annettavaa ja kaikki pystyy tekemään jotain, Heidi huomauttaa.
17.12. Joulukassien jako
Kun saavun kassien jakopisteelle, on siellä jo täysi tohina päällä. Heidi ja SPR:n vapaaehtoinen viimeistelevät kassien numerointia. Numerot ovat sitä varten, että neuvola on seulonut etukäteen perheet, jotka ovat syystä tai toisesta avun tarpeessa. Heille on lähetetty viesti, jossa on numero ja viestiä näyttämällä saa tästä jakopisteestä kassin mukaansa.
Sujautan SPR:n punaisen liivin päälleni ja kuuntelen Heidin ohjeita.
– Kasseja ei voi antaa, jos viestiä ei ole. Jos se viesti on vaikka kumppanilla kotona, niin sitten pyydätte, että kumppani laittaa sen viestin tälle hakijalle. Toisen puolesta kassin voi hakea, mutta silloinkin hakijalla pitää esittää se viesti.
Toisella pöydällä on läjä villasukkia, lapasia ja lahjoituksena saatuja lastenkirjoja. Näitä tavaroita perheet saavat halutessaan ottaa vapaasti mukaansa. Neulomukset ovat SPR:n Oulun piirin ja Lahjoita lämpöä -kampanjan lahjoittamia.
Kaverinani jakopisteellä on pitkän linjan vapaaehtoinen, Aune Helin, joka lähti alkujaan mukaan SPR:n toimintaan ensimmäisten kongolaisten kiintiöpakolaisten tultua Kuusamoon.
– Siinä oli varmaan taustalla jotain sellaista, että kun olen itsekin tänne tullut muualta, niin jotenkin halusin auttaa sitten muitakin. En tietenkään ole paennut sotaa tai mitään sellaista, mutta oli kuitenkin halu auttaa niitä, jotka ovat tulleet tänne kylmään pohjolaan ja aloittaneet elämänsä aivan alusta, Aune Helin taustoittaa.
Sittemmin Aunesta on tullut SPR:n ruoka-avun yhdyshenkilö. Hän ei ole koskaan ollut hallituksessa mukana, mutta kumppaninsa on toiminut Kuusamon osaston puheenjohtajana.
Kassien jakoaika kestää kaksi tuntia. Ihmisiä käy tasaiseen tahtiin. Monen lapset silmät syttyvät, kun he näkevät kassissa olevan pelin ja herkut. Villasukat ja -lapasetkin kelpaavat yllättävän hyvin. Harmillisesti pieniä kokoja ei ole tarpeeksi, ja joku jää ilman toivomiaan sukkia.
Perheiden kanssa jutellaan sen verran kuin he itse haluavat. Joku hakee vain kassin, toinen kertoo hieman kuulumisiaan ja kolmas saattaa rupatella enemmän. Hyvät joulut toivotellaan jokaisen kanssa.
Parituntinen vierähtää nopeasti. Aito ilo joulukassien saamisesta näkyi ihmisten kasvoilta, mikä teki itsellekin hyvän mielen.
– Ruoka-avustukset ovat aina tarpeen, mutta ehkä tähän joulun aikaan nimenomaan on ihana, että pystyttiin toteuttamaan tällainen vähän erilainen kassitempaus. Oli mahdollisuus antaa perheille yhteistä aikaa pelin muodossa tai että voivat tehdä piparkakkutaloa. Se on tosi arvokasta, Heidi summaa tempausta.
Mitä jäi käteen?
Mietin myöhemmin vielä tätä pientä, yhteisöllistä tempaustamme. Jopa näistä pienistä hetkistä tuli itselle niin hyvä mieli, että ehkä tässä on istutettu siemen sille, että voisin taas vähitellen antaa aikaa vapaaehtoistyölle.
Kyse ei ole pelkästään siitä, että on tekemässä hyvää ja auttamassa oman pienen osansa verran. Kyse on myös yhteisöllisyydestä, välittämisestä ja yhdessä tekemisestä. Kyse on siitä, että kaikki me olemme jossain vaiheessa tilanteessa, jossa tarvitsemme toisen apua tavalla tai toisella. Kyse on myös siitä, että hyväntekeväisyystyö antaa kaksinkertaisen hyvän mielen: osansa siitä saa saaja kuin vapaaehtoinenkin.
Aunen ja Heidin kertomukset omasta polustaan vapaaehtoistyössä vahvistavat ajatusta siitä, että se antaa enemmän kuin ottaa.
– Olen myös Martoissa mukana. Nyt pitää jo alkaa vähän karsia hommia, ja Martoista aion jäädä pois, mutta tätä en jätä, koska tästä saa itselle niin paljon, Aune kertoo.
Heidin matka vapaaehtoistyöhön alkoi aikoinaan Walkerstoiminnan myötä. SPR tuli kuvioihin mukaan 2017.
– Minä saan energiaa siitä, että olen ihmisten kanssa. Koen, että minä tuon näin yhteisöön jotain. Se on minun juttuni. Ja minusta se saisi olla meillä enemmänkin sellainen yhteiskunnallinen asia, että jokainen meistä voisi tuoda sen oman pienen palasen tähän yhteisöön, koska ei tässä maailmassa pärjää sillä, että jokainen nysvää itsekseen. Se ei vain enää onnistu niin.
