Pai­kal­lis­ten taidot olivat apuna, kun eng­lan­ti­lais­poi­kien ret­ki­kun­nat aloit­ti­vat maail­man­val­loi­tuk­sen 93 vuotta sitten Kuu­sa­mon erä­mais­sa – ­Käy­läs­sä tar­jot­tiin ka­la­pot­tua ja voi­su­laa

Englantilaiset retkikunnat vuonna 1932 ja 1933 Kuusamossa saivat kuljetus- ja kantamisapua muun muassa käyläläisiltä. Kuvassa sauvoja Oulankajoella vuonna 1936.
Englantilaiset retkikunnat vuonna 1932 ja 1933 Kuusamossa saivat kuljetus- ja kantamisapua muun muassa käyläläisiltä. Kuvassa sauvoja Oulankajoella vuonna 1936.
Kuva: Pietinen/ Museovirasto

Seikkailukasvatusleirejä Kuusamossa alettiin järjestää lähes sata vuotta sitten. Tunnettu, yhäkin voimissaan oleva tutkimusseura British Exploring Society toi oman historiansa ensimmäisen, kahdeksan opiskelijapojan retkikuntansa Kuusamoon noin kuukaudeksi loppukesällä 1932. Seuraavan kesän retkikunnassa poikia oli 30.

Englantilaisryhmien johtajana oli teräksinen herra, tutkimusseuran perustaja lääkintäkomentaja George Murray Levick (1876–1956). Hän oli kunnostautunut maanmiehensä Robert Falcon Scottin etelämantereen retkikunnan jäsenenä 1910-luvulla, asunut siellä talven jääluolassa ja tutkinut alueen pingviinejä.

Seuran alkuperäinen nimi oli Public Schools Exploring Society. Toiminta oli siis suunnattu maksullisille yksityiskouluille (public school), joissa oppilaat olivat 15 ikävuoden kahta puolta.

Englantilaisretkikunnat myös perustivat Oulangan-Kitkajoen maisemiin alueen matkailuhistorian ensimmäiset base campit, suomeksi perusleirit, retkeilynsä ajaksi. Sallalainen, nyttemmin kuusamolainen Karhunkierros Luontokeskus Oy rekisteröi aputoiminimensä Basecamp Oulangan vuonna 2022. Lähes sadan vuoden takaista ja nykyistä Basecampia ei kylläkään voi rinnastaa muuten kuin sanatasolla.

Kuusamolaiset antoivat englantilaiselle nuorisolle ja heidän ohjaajilleen monenlaista apua esimerkiksi muona- ja muiden tavaroiden kantamisessa ja jokitaipaleilla siirtymisessä.

Vuoden 1932 retkikunta tukeutui käyläläiseen maatilaan, jossa oli retkikunnan muonien välivarasto. Kun sieltä haettiin leiriin Kiutakönkään luokse pystytettyyn leiriin täydennystä, talossa ei jätetty kuivin suin. Tarjottiin suolattua harjusta, ruisleipää, voita, keitettyjä pottuja ja kaloja voisulan kera, maitoa ja lopuksi puuroa. Kyllä siinä englantilainen napa osasi ruskata.

Täydennysreissulta palatessa Kallunkijärven itärannalta toisesta talosta joukolle ostettiin voita. Sen pakkaamista odotellessa vieraat saivat kuulla talon pojan kanteleen soittoa.

Levick kuvasi The Field -harrastuslehteen kirjoittamassaan jutussa, että kyseisen tilan väki oli yksinkertaista, viehättävää ja hyväkäytöksistä: The people at the farm were simple and charming, with courteous manners.

Kahdeksan englantilaista nuorukaista ohjaajineen matkasi heinä-elokuun vaihteessa 1932 höyrylaiva Arcturuksella viisi päivää Helsinkiin ja jatkoi junalla Ouluun ja seka-autolla Kuusamoon. Siellä he saapuivat joen varrella sijaitsevalle maatilalle, jossa heille järjestyi Levickin mukaan hyvin siistit kerrossängyt.

Täältä retkikunta lähti marssimaan vesisateessa Kitkajoelle. Kantamuksina oli reppuja, kangassäkkejä ja muuta raskasta tavaraa. Kantajiksi tarvittiin oman väen lisäksi kolme kuusamolaista.

Retkikunta kulki Käylän ja Kallunkijärven kautta määränpäänään Oulankajoki. Levickiä Kallunkijärven yli vienyt kuusamolainen lauloi soutaessaan virttä hyvin suloisesti ja hämmästyttävän ilmeikkäästi, Levick kuvaa. Järven toisella puolella oli maatila, jonka asui 18 henkeä. Tästä oli vielä kahdeksan kilometrin raskas marssi ensimmäiseen leiriin Oulankajoelle.

"Tilan väki oli yksinkertaista, viehättävää ja hyväkäytöksistä."
G. M. Levick
retkikunnan johtaja
Englantilaisen retkikunnan jäseniä lauttalossilla Oulankajoella vuonna 1932 The Field -lehden jutussa. Kartta kertoo retkikunnan pääreiteistä ja leirien sijainneista Kuusamossa. The Field -lehden jutussa näkyy kuva vuoden 1932 retkikunnan yhdestä venekunnasta laskemassa Kitkajoen koskea. Veneessä on tangossa iso Suomen lippu. Kaleva uutisoi näyttävästi 11.8.1933 toisen retkikunnan saapumisesta Ouluun ja lähdöstä edelleen Kuusamoon.
Englantilaisen retkikunnan jäseniä lauttalossilla Oulankajoella vuonna 1932 The Field -lehden jutussa. Kartta kertoo retkikunnan pääreiteistä ja leirien sijainneista Kuusamossa.
Englantilaisen retkikunnan jäseniä lauttalossilla Oulankajoella vuonna 1932 The Field -lehden jutussa. Kartta kertoo retkikunnan pääreiteistä ja leirien sijainneista Kuusamossa.
Kuva: Kuvankaappaus/ The Field

Ensimmäinen telttaleiri vaikuttaa olleen Kiutakankaalla nykyisen Karhunkierroksen varrella, sillä paikka oli Levickin mukaan tasaisella kankaalla noin 30 metriä joen pinnan yläpuolella ja aivan lähellä kuohuivat kosket. Heti leirin perustamisen jälkeen retkikunnan jäsenten piti palata vielä lähelle Kallunkijärveä hakemaan ruokatavaroiden ensiosa, jonka kantajat olivat sinne jättäneet.

Poikien käyttämät teltat painoivat noin 4,5 kiloa ja Levickin pieni vaellusteltta noin puolitoista kiloa. Kalastuksesta Levick kertoo, että Oulankajoki antoi ensiyrittämällä vain pienen harjuksen, mutta seuraavana päivänä tuli pieni harjus, pieni taimen ja ahven. Niitä ei päästetty takaisin, vaan ne syötiin.

Pohjois-Kuusamoa vuoden 1924 taloudellisen kartan Alakitka-karttalehdellä vuoden 1932 retkikunnan toiminta-alueella. Oikealla ylhäällä on Oulankajoki ja punaisella Kuolajärven eli Sallan kunnanraja, joka tällä alueella myöhemmin siirtyi. Vihreät alueet kartalla ovat luonnonniittyjä, joilta korjattiin karjanrehua.
Pohjois-Kuusamoa vuoden 1924 taloudellisen kartan Alakitka-karttalehdellä vuoden 1932 retkikunnan toiminta-alueella. Oikealla ylhäällä on Oulankajoki ja punaisella Kuolajärven eli Sallan kunnanraja, joka tällä alueella myöhemmin siirtyi. Vihreät alueet kartalla ovat luonnonniittyjä, joilta korjattiin karjanrehua.
Kuva: Maanmittauslaitos

Luulisi, että engelsmanneja olisivat vaivanneet hyttyset. Levick ei kuitenkaan tee niistä suurta numeroa. Hän toteaa, että oli jo elokuun alkupuolisko, ja öiden kylmetessä hyönteiset vallan katosivat. Mukana oli myös tervaa, jota siveltiin alttiisiin ruumiinosiin ja sitä paitsi myös Helsingistä hankittuihin vaelluskenkiin.

Sää oli Levickin kuvauksen mukaan epätavallisen lämmin, sillä öisin lämpöä oli noin 47 astetta. Kyse ei tietenkään ollut Celsius- vaan Fahrenheit-asteikosa, jossa 47 astetta vastaa noin kahdeksaa Celcius-astetta. Elokuun lopulla lämpötila laski Levickin tekstin mukaan 15 asteeseen, joka vastaa miinus yhdeksää Celsius-astetta. Siinä vaikuttaa olevan kirjoitusvirhe.

Retkikuntalaiset pitivät öisin nuotiolla vuorovahtia ja mittasivat myös silloin lämpötiloja ja ilmanpaineita. Lienee myös mesikämmenissä ollut syytä valppauteen. Viikkojen aikana retkeläiset saivat kuulla karhun vihellystä ja nähdä karhun tappaman lehmän raadon.

Herää kysymys, mitä retkikunnan ruokalistalla oli heille näin eksoottisessa paikassa. – Muhennosta, joka oli tehty "savustetusta ja kuivatusta naudan- tai porolihasta" ja liotetuista herneistä, kuivattua ruisleipää voin, juuston ja satunnaisesti hillon kanssa, keitettyä kalaa, mustikoita sekä chocolate, joka lienee parempi käsittää kaakaoksi eikä suklaaksi. Sekä tietysti englantilaisittain paljon teetä. Ravintomäärät oli tarkkaan suunniteltu.

Pääosan syötävästä voi päätellä hankitun Oulusta tai Kuusamosta, mutta epäilemättä ainakin se oikea tee oli tuotu mukana Arcturuksessa, joka liikennöi Helsingin ja Englannin Hullin välillä.

Englantilaiset hyödynsivät jonkin verran Kiutakönkäällä ollutta autiotupaa. Puutavarayhtiön rakentama maja oli jokunen vuosi sitten remontoitu, ja siellä oli petipaikat neljälle. Englantilaiset jättivät merkintänsä Kiutakönkään erämaanmajaan, kertoo Suomen Rajaseutuyhdistyksen vuosikertomus vuodelta 1932.

Kuvia Oulankajoen Kiutakönkäältä vuodelta 1936. Kiutakönkään alaosa kuvattuna alavirran suvannon suunnalta. Kiutakangas on tästä katsoen joen vasemmalla puolella. Kiutakönkäässä on myös kallioon louhittu uittokouru, kuvassa olevan henkilön kohdalla. Joen virtausuoma on oikealla.
Kuvia Oulankajoen Kiutakönkäältä vuodelta 1936.
Kuvia Oulankajoen Kiutakönkäältä vuodelta 1936.
Kuva: Pietinen/ Museovirasto

Kesän 1932 retkikunta piti leiriä myös kahdessa muussa paikassa, joista toinen oli Levickin kartan mukaan hieman Kiutakönkäältä ylävirtaan Oulankajoen varressa ja toinen Kitkajoen alajuoksulla. Osa retkikunnasta tutki aluetta myös rankalla patikkamatkalle Oulangan yläjuoksulla napapiirin pohjoispuolelle.

Kitkajoen alajuoksulle ryhmä matkasi käyläläisten koskenlaskijaoppaiden veneissä. Valokuvatkin kertovat, että yhdessä veneessä riippui tangossa Suomen lippu. Levickin mukaan sen lipputangon pystytti nimenomaan paikallinen opas. Mutta mahtoiko lippu olla englantilaisten tuoma?

Kesän 1932 ryhmä testasi asioita seuraavan kesän suurempaa retkikuntaa varten, joka sekin oli valmistautumista eksoottisempiin ja kaukaisempiin kohteisiin.

Tutkimusseura on järjestänyt tähän mennessä yli sata tutkimusretkeä seitsemälle mantereelle. Levick johti tutkimusseuraa koko loppuikänsä.

Kuusamon kansanopisto vuonna 1936. Rajaseutu-lehden marraskuun 1933 numero kertoi, että opiston oppilasasuntolan vieraskirjassa oli merkintä noin 30-henkisen englantilaisnuoren retkikunnan käynnistä. Saman kokoisen ryhmän Kuusamoon oli tuonut myös Suomen opintokerhojen Liitto.
Kuusamon kansanopisto vuonna 1936. Rajaseutu-lehden marraskuun 1933 numero kertoi, että opiston oppilasasuntolan vieraskirjassa oli merkintä noin 30-henkisen englantilaisnuoren retkikunnan käynnistä. Saman kokoisen ryhmän Kuusamoon oli tuonut myös Suomen opintokerhojen Liitto.
Kuva: Pietinen/ Museovirasto

Kuusamon maisemissa kulku oli G. M. Levickille lastenleikkiä. Alle kaksikymppisille nuorukaisille nämä olivat kovia mutta varmasti ikimuistoisia lomamatkoja. Asuttiin alkeellisissa oloissa ja patikoitiin vaikeissa ja huonosti kartoitetuissa maastoissa.

Kesän 1933 retkikunta teki Levickin mukaan matkaa 12 päivässä 245 kilometriä.  Päivässä siis keskimäärin parikymmentä kilometriä. Kauimmillaan se kävi Oulankajoen basecampistaan Kuolajärvellä Alakurtissa. Siellä sen ilmestyminen rajavartioasemalle aiheutti lyhyen kuulustelun, kunnes selvisi, että kulkijat eivät olleet venäläisiä. Matkaltaan englantilaiset veivät kotimaahansa paitsi muistoja myös kasvi- ja hyönteisnäytteitä British Museumiin.

Juttu jatkuu kartan ja faktan jälkeen.

Vuoden 1933 retkikuntaan kuuluneen kartoittajan C. A. Carkeet-Jamesin piirtämä kartta vaelluksesta Oulankajoen perusleiristä eli Base Campista (vasen alakulma) Kuolajärven Alakurtille (oikea yläkulma) ja takaisin. Reitti on merkitty pisteviivalla.
Vuoden 1933 retkikuntaan kuuluneen kartoittajan C. A. Carkeet-Jamesin piirtämä kartta vaelluksesta Oulankajoen perusleiristä eli Base Campista (vasen alakulma) Kuolajärven Alakurtille (oikea yläkulma) ja takaisin. Reitti on merkitty pisteviivalla.
Kuva: C. A. Carkeet-James
Fakta

Seikkailukasvatusta

Levick luettelee The Field -lehden jutussaan, mikä oli opiskelijapoikien Suomeen tehtyjen retkien tarkoitus:

Opettaa poikia pärjäämään omillaan erämaisella ja reitittömällä seudulla.

Antaa tilaa heidän luontaiselle tarpeelleen saada tällaista kokemusta.

Laajentaa heidän näkemyksiään näillä keinoin.

Rohkaista ja levittää heidän keskuudessaan halua hankkia ja osoittaa kestävyyttä ja fyysistä kuntoa.

Antaa heille mahdollisuus oppia tutkimusmatkailussa tarvittavia keskeisiä ​​asioita.

Toteuttaa tutkimusmatkailua.

Kasvattaa tällä tavalla Englantiin henkisesti ja fyysisesti hyväkuntoisia alan uranuurtajia.

Lähde: A School for Young Adventurers. The Field 7.1.1933

Kaleva oli Oulussa seuraamassa, kun kesän 1933 retkikunta saapui 10. elokuuta junalla Ouluun ja teki lähtöä postiautolla Kuusamoon. Myöhäinen ajankohta johtui Englannin lukuvuoden jatkumisesta kesään asti.

Retkikunta teki muhkean ja miellyttävän vaikutuksen yhdenmukaisine vaatetuksineen, johon kuuluu vihreä ketjulukolla varustettu pusero, harmaat housut, suomalaiset pitkävartiset pieksut ja suomalaiset puukot nahkavöineen. Heistä uhkui reipas, iloinen retkeilymieli, Kaleva kuvasi.

Aamulehden mukaan retkikuntaa oli Suomeen ollut saattelemassa Walesin prinssi Edvard (1894–1972), josta tuli kuningas Edvard VIII. Prinssi oli retkikunnan pääsuojelija. Aamulehti kertoi, että kesän 1932 retkeläisten vanhempia tuli kesällä 1933 turisteina Suomeen.

"Heistä uhkui reipas, iloinen retkeilymieli."

Suomen oloihin englantilaisretkikunnat saivat neuvoja kouluhallituksen koulumatkatoimistolta. Kuusamossa kävi näihin aikoihin myös kotimaisia opintoretkeilyryhmiä.

Kaksi seuraavaa retkikuntaa Public Schools Exploring Society järjesti Newfoundlandiin Kanadan rannikolle, mutta vielä 1936 tutkimusseura toi Pohjois-Lappiin ja -Norjaan suuren joukon opiskelijoita.

Englantilaisten retkikunnista on useita julkaisuja. Levickin 100-sivuisesta teoksesta Young Pioneers in Northern Finland on valokopiot Kuusamon kirjastossa kotiseutukokoelmassa. Levickin matkakertomus on hyvin seikkaperäinen. Kuka sen suomentaisi?

Juttua muokattu 11.9.2025 klo 18.02 muuttamalla otsikointia ja lisäämällä kartta.

Korjattu Kallunkijoki Kallunkijärveksi 12.9.2025 klo 13.25.

Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä