-

Mitä kan­nat­taa met­sit­tää?

Kalevan haastattelemat luontotutkijat käyttäisivät metsitykseen tarkoitetut tukimiljoonat eri kohteisiin kuin mihin ne nyt menevät. Heidän mukaansa Suomeen ei tarvita nykyistä enempää puupeltoja.

Kalevan haastattelemat luontotutkijat käyttäisivät metsitykseen tarkoitetut tukimiljoonat eri kohteisiin kuin mihin ne nyt menevät. Heidän mukaansa Suomeen ei tarvita nykyistä enempää puupeltoja.

Tilaajille
Tilaajille

Valtio on tukenut yksityisten maanomistajien metsitystä pian kahden vuoden ajan. Kaleva selvitti, kenelle ja minkä verran metsitystukea on myönnetty Pohjois-Pohjanmaalla.

Metsitystuki perustuu määräaikaiseen lakiin, joka on voimassa ensi vuoden loppuun saakka. Sen tavoitteena on saada käyttämättömät kiinteistöt, kuten entiset turve- ja viljelypellot, hyötykäyttöön.

Tähän mennessä Metsäkeskus on tehnyt koko maassa myönteisen tukipäätöksen noin 4 200 hehtaarille erilaisia maa-alueita. Pohjois-Pohjanmaan osuus tästä on noin 650 hehtaaria, mikä on rahassa noin miljoonaa euroa.

Valtion metsitystukea on myönnetty Pohjois-Pohjanmaalla noin 650 hehtaarin kokoiselle alueelle, josta yli kolmannes on entistä turvetuotantoaluetta.
Valtion metsitystukea on myönnetty Pohjois-Pohjanmaalla noin 650 hehtaarin kokoiselle alueelle, josta yli kolmannes on entistä turvetuotantoaluetta.

Lue Digiä 1 kk _vain 1 €_

Tutustu, voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.