Koillismaalla ollaan päästy nauttimaan tavanomaista lämpimämmästä säästä vuodenaikaan nähden, kertoo Ilmatieteenlaitoksen päivystävä meteorologi Jani Parviainen.
– Maanantaina on mitattu 20,1 astetta Kuusamossa, mikä on toiseksi lämpimin lukema koko maassa. Illan ja yön aikana etelästä saapuu kuitenkin ensimmäisiä sateita, Parviainen sanoo.
– Matalapaine liikkuu huomisen aikana pohjoiseen ja aamupäivä on sitten melko sateinen.
Tiistai-illan aikana sää kuitenkin Parviaisen mukaan poutaantuu, ja illalla lämpötila saattaa nousta 10 ja 15 asteen välille, kun taas tiistaipäivänä lämpötila voi olla matalampi sateen vuoksi.