Toi­mit­ta­jal­ta: Täl­lai­nen oli ko­ro­na-ajan keik­ka­ko­ke­mus – mas­keis­ta ja tur­va­vä­leis­tä huo­li­mat­ta itkin ja nauroin li­ve­mu­sii­kin an­sios­ta

-
Kuva: Mikko Halvari

Alkujaan arvoin lähtemistä jonkun hetken, koska ajatus numeroiduista paikoista, käsidesistä ja kasvomaskeista ei innostanut.

"Elä nyt, ettet ole vanhana katkera", muistutti 75-vuotias tätini minua muutama viikko sitten. Niissä mietteissä löysin itseni Kuusamotalosta Samuli Putron keikalta viime lauantaina.

Kun reilun 500 hengen salissa on hädin tuskin 100 henkeä, se näyttää tyhjältä. Tapahtuma kuitenkin tuntui tärkeältä. Se oli ensimmäinen nimekkään artistin keikka, jolla olin käynyt ainakin vuoteen.

"Elämä on sarja

Surujenkin sarja

Ja joka sitä pelkää

Jää hyllylle ja pölyyntyy

Niin kuin matkamuistot"

Putro musisoi, pisti itsensä likoon. Ilahdutti. Esitti muun muassa kappaleen "Matkamuistot" ja muistutti myös elämisen tärkeydestä. Vaikka korona tavalla tai toisella varjostaa kaikkien elämää, ei voi täysin jättää elämättä. Oman itsesuojeluvaiston rajoissa on uskallettava tehdä, nähdä ja kokea.

Kirjoitin elokuussa (KS 26.8.2020 s. 4) kolumnin otsikolla "Kulttuurinnälkä on syvä ja pysyy". Mietin siinä uusia festivaalikonsepteja ja sitä, miten on vaikeaa kuvitella itsensä maski kasvoilla keikalle, mutta vielä vaikeampaa kuvitella maailmaa ilman kulttuuritapahtumia.

Putron konsertti vahvisti tunteitani ja ajatuksiani aiheesta. Maski kasvoilla eturivissä istuessani vuoroin itkin ja nauroin, kun livemusiikin aiheuttamat tunteet purskahtivat pintaan keskellä marraskuun pimeyttä.

Kuusamotalon Oulankasalista oli poistettu käytöstä joka toinen penkkirivi ja suurimmalla osalla yleisöstä oli maskit kasvoilla. Eturivissä vain minä ja kaverini ja lavalle matkaa kolmisen metriä. Tuntui kuin artisti olisi esiintynyt vain meille. Illuusio rikkoutui vasta, kun taempaa yleisöstä joku tallusteli permannolle ottamaan kahteen kertaan kuvia.

Putron soolotuotannosta ei juuri löydy meneviä tanssibiisejä, ja numeroidut istumapaikat vahvistivat käsitystä siitä, että keikalla on istuttava sievästi paikallaan. Tunnetuimpien kappaleiden kohdalla yleisö kuitenkin lämpeni kuuluvasti.

Tuli tunne, että livekeikoille on paikkansa.

Isossa salissa olo oli turvallinen. Artisti kiitti paikalle saapuneita aluksi ja lopuksi. Kertoi, kuinka kaikki keikan järjestelyyn liittyvä on ollut alusta asti epävarmaa. Että musiikkia ei ole ilman yleisöä, niin klisee kuin sanonta onkin.

Siinä kattavaa katsausta suomalaiseen elämään kuunnellessa mielessä pyöri monia asioita. Päällimmäisenä kiitollisuus mahdollisuudesta päästä kokemaan kulttuuria ilman, että pitää matkustaa tuntia pitempään suuntaansa. Ihmetys Putron sanataituruudesta ja ilahtuminen pienistä koukuista laulujen tarinoissa.

Lopussa taputin seisaaltani. Vallitsevasta tilanteesta huolimatta keikka oli upea kokemus. Maskit ja turvavälit ei haittaa, kun musiikki tempaisee mukaansa.