Vierailin lauantaina Nilonkankaan uudella koululla avointen ovien päivässä tekemässä juttua (KS 20.11. 2023). Päivään saapuneita ryhmiä yhtenä tiloissa kierrättänyt apulaisrehtori Jari Kaartinen esitteli tiloja, jotka saivat monet suorastaan ”haukkomaan henkeä”, niin upeat tulevaisuuteen luotaavat koulutilat on saatu rakennettua Nilonkankaalle.
Nilonkankaan koululla opiskellaan siis uudenlaisessa oppimisympäristössä. Yleisö sai nähdä paikan päällä aidosti, millaisessa oppimisympäristössä kuusamolaiset lapset opiskelevat. Vaikka oppilailla ja henkilökunnalla on uudet luokkatilat käytössä, siellä ei istuta oppitunnista toiseen vaan oppilailla on mahdollisuus tulla ulos luokista ja jatkaa oppituntia ryhmätyöskentelypisteillä.
Tällaisen uuden opettamistavan parhaimpia puolia on, että opettajien ja oppilaiden välille syntyy vahva luottamus siitä, että oppilaiden ei todellakaan tarvitse olla koko ajan opettajan silmien edessä.