Yh­dis­tä­mi­sen iloja kou­lu­maail­mas­sa

-
Kuva: Mikko Halvari

Kuusamo pienenee, siksi koulujen on suurennuttava. Tämän alkavat ymmärtää jo syrjäseutujen änkyräromantikotkin, nuo ikänsä samoilla jalansijoilla seisoneet, jotka pihapiirinsä pihlajanrotkaletta katsoessaan eivät saa enää mieleensä, miltä se nuorena jäntevänä vitsana on näyttänyt.

Maailma muuttuu, muutamat totuudet eivät. Kun kylä makaa raatona, raajoistaan kylmenneenä, ei sen kuolonhiljaiseen keskukseen saada elämää ylläpitävää jumputusta kuin kuvittelemalla. Huivipäisten muorien polvet kipeiksi tehnyt elvytys voidaan lopettaa, koulunrepale sulkea, päästää pienokaiset pahasta eli pitkitettyjen hautajaisten kierteestä.

Ankeus unohtuu kirkonkylän valopiirissä, isomman koulun tarjoilupöydässä, josta löytyy muunkinlaisia kursseja kuin aina samalla tavalla murjottavalle peilikuvalle vastaaminen.

Näin kuusamolainen peruskoulu kerää sirpaleensa ja voimistuu, mutta jostain vanhakantaisesta seminaariylpeydestä johtuen kehitys ei näytä koskevan toista astetta eli ammattiopistoa ja lukiota.

Nykymaailma pikemminkin yhdentyy kuin erkaantuu. Kuinka järkevää silloin on pitää toisen asteen oppilaitoksia erillään? Lainsäädännöllisiä syitä varmasti löytyy, mutta yhdistymällä syntyisi säästöjä, ja keinotekoinen jako käsillä tekeviin ja kirjasivistyneisiin voitaisiin lopettaa.

Jälkimmäisiä tuskin on perinteisessä mielessä enää olemassakaan, sillä niin paljon ruutua katsotaan ja somea selataan aikuistenkin keskuudessa. Ehkä oikeampi määritelmä olisi ”kulutetaan sokeasti”. Ja mitä laajempi ruutu sylissä on, sitä isomman mahan se peittää näkyvistä.

Yhdistetty lukio ja ammattiopisto ei näyttäisi kuusamolaisten silmissä roikkuvalta vatsalta, vaan leveiltä hartioilta. Kun yhteiskunta vetelöityy kaikin tavoin, myös moni nuori tuntuu kypsyvän henkisesti entistä hitaammin. Silti valinta oppilaitosten välillä täytyy tehdä jo viisitoistavuotiaana. Monelle ikävaihe on sananmukaisesti järjetön.

Syntyisi uusia oppimääriä. Lukiolinjan raskaisiin teoriaopintoihin voisi liittää vaikka lounasruokien valmistusta tai koskenlaskua. Tai Koskenlaskija-juuston maistelua. Mitä vain, mikä toisi pehmoisiin tassuihin sen verran kovuutta, että jokaisen ote pitäisi elämän raiteillaan.

Matemaattisesti lahjakas ravintola-alan opiskelija voisi suorittaa luonnontieteen kursseja, koska heikko vieraiden kielten osaaminen teki aikanaan lukiolinjan valinnan mahdottomaksi. Erityisopetusta voitaisiin antaa yhdessä, maahanmuuttajia ja aikuiskoulutusta unohtamatta.

”Syntyisi uusia oppimääriä. Lukiolinjan raskaisiin teoriaopintoihin voisi liittää vaikka lounasruokien valmistusta tai koskenlaskua. Tai Koskenlaskija-juuston maistelua. Mitä vain, mikä toisi pehmoisiin tassuihin sen verran kovuutta, että jokaisen ote pitäisi elämän raiteillaan.”

Ja yksi ikävä tapa voitaisiin painaa unholaan: yhdenkään lukion opettajan ei tarvitsisi suhtautua amislaisiin nuivasti, koska kaikki olisivat saman koulun opiskelijoita. Eikä huonosti motivoituneelle lukiolaiselle tarvitsisi sanoa, että jos opiskelu ei maita, voi siirtyä tuonne pihan toiselle puolelle, koska kaikki olisivat saman talon, tai hiekkalaatikon, sisäpuolella.

Mutta tämä on varmasti jo muinaishistoriaa, sillä viime vuosien huima tasa-arvokehitys on varmistanut myös sen, ettei naisvaltaisissakaan työyhteisöissä enää kyetä systemaattiseen sortoon.

Koulujen yhdistämisessä on uudelle sivistystoimenjohtajalle savottaa.

Pihlajankoppurat pois, ja taipuisat vitsat tilalle.