
Tällaisiä varoitustekstejä on ilmestynyt Porkkatörmän läheisyyteen ja muuallekin keskustaan.
Kuva: Mikko Halvari
Sosiaalinen media kuhisee koiriin kohdistuvista vahingoittamisyrityksistä. Kuusamossa puhutaan -palstalla on käyty muutamien päivien aikana keskustelua Porkkatörmän liepeen ranta-alueilla ja kävelyreiteillä havaituista rikotuista lasipulloista ja ruokapiiloista. Keskusteluissa varoitetaan myös lehtien alta löytyneistä epäilyttävistä ruoista.
Koillissanomien tietojen mukaan alueella asuva olisi kerännyt lasipullon sirpaleita pois, etteivät koirat pääse vahingoittamaan niihin itseään, mutta samanlaisia mehupullon sirpaleita ilmestyy hänen mukaansa aina samoihin paikkoihin.