Karhu tais­te­li – ihmiset ker­to­vat: Aatami Lei­no­sen päätä oli revitty pitkin ja poikin, korva oli poissa ja suu roikkui

-
Kuva: Mikko halvari

Vanhoissa, metsästykseen keskittyvissä tarinoissa mesikämmen jopa ymmärtää ihmistä. Tuoreeseen karhupuheeseen ei ole vielä sekoittunut kuvitelmia, vai onko?

Syksyn kiintiö-metsästyksessä Koillismaalla kaadettiin 19 karhua. Kokosimme 19 vanhaa ja uudempaa tarinaa karhuista ja ihmisistä näillä selkosilla.

1 Pekka Maaninka nykyisen Posion Maaninkavaaran seudulla tunnettiin pelottomana karhunkaatajana 1800-luvulla.

Kerrankin Pekka ajoi tietämälleen karhunpesälle talvella hevosella. Hän sitoi hevosen ja lähti pyssy ja seiväs kourassa pesää kohti.

Pekka ei ehtinyt aivan pesälle, kun kontio jo alkoi työntyä ulos. Siitä oli näkyvissä vain pää, kun Pekka ampui sen. Pekka haalasi saaliin kyytiin ja ajoi kotiin. Miestä väkevämpää nauttineena Pekka kehui:

”Mikä meillä tässä hätä – ei ole lahomalkoa, ei velkamarkkoa, mutta onpa komea kontio kartanolla reessä.”

Reino Rinne merkitsi 1930-luvulla muistiin äidinisänsä Aleksanteri Kehäsaaren kertomaa ”Maaninka-ukosta”. Sen mukaan ukko käännytti taikasanoilla karhun tulemaan takaisin, kun hän oli löytänyt sen jäljet. Ukko oli kuulemma kaatanut yli sata kontiota. Silläkin lailla, että työnsi puukko hihassa käden karhun suuhun ja hankaili kurkun poikki.

Tämän tarinan uskokoon, ken tahtoo.

2 Myös ”Koston ukko” nykyisen Taivalkosken alueelta oli etevä karhunpyytäjä, joka hänkin tarinan mukaan osasi loitsia karhuja.

Kerran ukko näki karhun puussa, mutta hän ei kerinnyt saada suustaladattavaansa ammuntakuntoon ennen kuin karhu kurahti alas ukon kimppuun. Sillon ukko sanoi karhulle:

”Etpä peäse enneä takasi puuhun!”

Karhu rynnisti puuhun, ja ukko sai sen ammutuksi.

3 Holapan Antti Livojärveltä tunnettiin ronskiluontoisena miehenä. Hän oli Suvantovaarassa jahtaamassa metsoa soitimelta, kun hän huomasi karhun kymmenen metrin päässä.

Antti tähtäsi piilukkopyssyllä ja veti liipaisimesta, mutta ase ei lauennut. Karhu lähestyi. Antti polkaisi jalkansa hankeen ja karjaisi: ”Et saa tulla.” Karhu pysähtyi, nousi kahdelle jalalle ja katsoi etujalkojensa kynsien välistä. Antti liipaisi toisen kerran. Vieläkään ei paukahtanut. Karhu taas tuli kohti. Antti kielsi edelleen kovalla äänellä.

Kolmannella kerralla ase laukesi, ja karhu vaipui hengetönnä hangelle.

4 Kertamuinoin Sirniössä muuan isäntä näki unta, jossa hänelle tuotiin malja täynnä verta. Maljassa näkyi karhun pää, ja veren kalvossa kuin peilikuvana tietty tuttu maisema. Isäntä ehdotti naapurille, että lähdetään katsomaan, onko unesta taikaa.

Miehet hiihtivät karhukeihäineen Pikku-Rusamoon ja etsivät unen perusteella sen juurelta jyrkän kivirystyn alta luolaa. He löysivät sen ja kömpivät sisään. Kun silmä tottui hämärään, erottuivat luolan perällä kiiluvat silmät. Miehet säntäsivät ulos ja tarttuivat keihäisiinsä. Karhu seurasi pian perässä ja pääsi hengestään.

Luolasta tuli myös erauspoika, edellisvuoden poikanen, jonka miehet tappoivat senkin, sekä pieni pentu, jonka miehet veivät kontissa elävänä kotiin. Lihat haettiin myöhemmin poroilla.

5 Sirniössä majailleet Piisi-ukko ja Miulus löysivät Salmitunturista karhun pesän. Piisi-ukon laukaus piilukkokiväärillä ei vaikuttanut karhuun mitenkään, ja Miuluksen pyssy meni epäkuntoon. Karhu pakeni ja miehet jäljestivät sitä päivän. Illalla karhu juroutui ison kuusen juureen.

Miulus koetti saada keihästettyä karhua, mutta se piiloutui aina rungon toiselle puolelle. Mies ja karhu pyörivät piiriä. Lopulta karhu yritti siepata miehen syliinsä, mutta se ei huomannut välissä olevaa runkoa. Miulus sai kiinni käpälistä ja huusi Piisi-ukkoa tulemaan ja tappamaan karhun.

Piisi-ukko lähti kuitenkin hakemaan kylästä lisää miehiä apuun. He palasivat monen tunnin päästä, ja Miulus yhä känötti puun juuressa otsoa tassuista pidellen. Miulus pyysiä Piisi-ukkoa vuorostaan pitäjäksi, eikä Piisi-ukko voinut kunniansa tähden muuta kuin suostua.

Kun Miulus oli vapautunut, hän kehotti miehiä lähtemään ensin kylään syömään! Vasta myöhään iltayöstä miesjoukko palasi ja päästi karhun hengiltä ja Piisi-ukon pinteestä.

6 Syksyllä 1857 viritti isäntä M. Virkkunen Taivalkoskelta raudat poron raadolle ahmaa varten. Hän palasi muutaman päivän päästä: raudat olivat kadonneet, jäljistä päätellen karhun matkaan.

Raudat löytyivät noin 15 peninkulman päästä Sovajärven luota Kuolajärveltä. Niissä oli kiinni karhun etukäpälä. Muutamilta vaaroilta oli kuultu kontion surkeaa valitusta. Sovajärveläiset lähtivät karhun jälkeen ja saivat sen tapetuksi.

Raudat painoivat 2 leiviskää 10 naulaa [noin 21 kiloa].

7 Isäntä Johan Keränen ja toinen mies olivat kevättalvella 1861 karhunpyynnissä Kuusamossa. He tapasivat suuren karhun, jota he ampua moksauttivat, mutta eipä sattunut kohti. Karhu närkästyi ja hyökkäsi kohti Keräsen kaveria. Tämä kiljaisi: ”Elä päälleni tule!” Karhu ampaisi kiinni Keräseen ja pureskeli ja rusenteli tätä.

Peto pötki pakoon miehet perässään. Vähän ajan kuluttua tulivat mäkitupalainen Jöräni Kyllinen ja toinen mies seuraamaan jälkiä.

Kun miehet saavuttivat karhun, se syöksyi Kyllisen kimppuun. Tämä työnsi keihäänsä karhun rintaan, niin että luut rutisivat. Karhu ehti purra Kyllistä peukaloon ja vääntää keihäsvarren poikki ennen kuin Kyllinen laukaisi pyssynsä karhun korvan juureen.

Keränen joutui vuoteenomaksi parantelemaan vammojaan.

8 Nuori mies oli Kuusamossa metsästelemässä oravia, kun hän putosi kalliolta karhun pesään, jossa asukas oli paikalla. Mies napsautti oravalatingilla karhua kylkeen, mutta karhu ei siitä sortunut vaan lähti pakoon.

Kun mies oli ajanut karhua muutaman virstan eli muutaman kilometrin matkan, metsänkuningas tuli ajajansa päälle ja puristeli tältä pään rikki ja puhkoi silmätkin.

Koira, joka miehellä oli mukana, tuli ulvoen ja haukkuen kotiin. Mies löytyi kuolleena. Hänen pyssynsä oli ladattuna.

Miehen setä Matti Mattila oli ottanut useita karhuja hengiltä aivan yksinään. Kerran hän tapasi paksun lumen aikaan metsässä karhun, mutta hänellä oli aseena vain kirves. Kun karhu jäi aloilleen, Mattila keksi alkaa kaataa karhun päälle suuria kuusia. Kontion täytyi jatkaa pakoa paksussa hangessa. Mies lähti perään ja tappoi karhun puukangella.

9 Kuusamon tunnetuimpia vanhan ajan karhunkaataja oli Paanajärven Mäntyniemen talon Elias ”Mänty-Ella” Leinonen (1869-1945).

Kesällä 1931 Ella kertoi matkakirjailija Aaro A. Nuutiselle, että oli ollut mukana 22 tai 23 karhun kaadossa ja lisäksi oli saanut karhuja loukuilla. Joskus hän oli tappanut ampujan haavoittaman karhun kirveellä.

Syyskuun 9:ntenä 1892 yhteisessä pyynnissä Ellan veli Aatami joutui haavoittuneen karhun raatelemaksi. Taiteilija Akseli Gallén-Kallela oli tuolloin Paanajärvellä, ja hänen vaimonsa Mary hoiti uhria. Tämä jäi eloon.

Gallénit kuvailivat vammoja: ”Päätä oli revitty pitkin ja poikin, korva oli poissa, suu roikkui, koko päänahka oli irrallaan, niin että sen saattoi nostaa pois.”

Oulun ilmoituslehti kertoi, että karhu ei voinut kunnolla purra, koska siltä oli alaleuka ammuttu hajalle. Karhu repi kynsillään: ”...nyhtäsi hiukset ja nahkan miehen päästä, takaraivolta, ja muullakin tavoin runteli surkeasti miehen”.

10 Yhtä emä- ja kahta poikakarhua ajettiin Pernun seudulla kolmatta viikkoa keväällä 1899. Kun ensimmäiset jahtimiehet pitivät muutaman päivän aselepoa, sattuivat toiset kohtaamaan samaisen karhujoukon Korouoman rinteellä ja tapettua emäkarhun.

Näin kertoi Kaiku-lehti. Uutinen liittynee Korouoman karhutarinaan, jonka mukaan miehet erauspojan jälkiä lumessa seuraamalla löysivät kallionkolon, nykyisen Karhunpesäluolan.

Karhunpyytäjät olivat ”Neva-Pekka, Vohon talon silloinen isäntä sekä muuan kolmas metsämies”, kirjoitti Pentti Mäensyrjä Koillissanomissa 1960.

Koron karhutapauksesta on kirjoitettu monta kaunokirjallista muunnelmaa. Aseina ovat pyssyt sekä Reino Rinteen romaanissa että Kaarlo Tynin tekstissä Kalevassa. Mäensyrjän tekstin mukaan aseina olivat keihäät.

11 Vuonna 1904 Kuusamossa 84-vuotiaana kuollutta Hanno Atsojärveä eli kansan keskuudessa Atso-Hannoa verrattiin virtolaiseen Martti Kituseen, joka tappoi jopa pari sataa karhua. Muiden muassa Kaleva kertoi, että Atso-Hanno lienee kaatanut 25 mesikämmentä.

”Monissa ja monenkaltaisissa otteluissa ehti urhovainaja eläessään olla otson kanssa. Usein oli Hannolla hengenpäivät käsillä äijän kanssa kamppaillessaan. Aseenaan hänellä oli suusta ladattava lintupyssy”, lehdet kertoivat.

12 Syyskuun 14. päivänä 1906 Alakitkalla lähellä Virranselän rantaa Sihveri Ahon [Korvan] vaimo huomasi oudon eläimen uimassa. Hän meni kertomaan siitä miehelleen, joka lähti veneellä katsomaan. Sihveri huomasi eläimen karhuksi

Kylältä tuli lisävoimia toisella veneellä. Karhu oli keskijärvellä asti, kun miehet ehtivät sen luokse.

Eetu Virranniemi ja Sippa Korva kertoivat Koillissanomissa vuonna 1960 tapahtumasta. Lainaus:

”Ensin se tuli sitä venettä kohti, jossa minä olin sanoo Sippa Korva, ja minä iskin sitä kangella päähän. Sitten karhu lähti toista venettä kohti ja siitä se vähitellen saatiin hengiltä ja pantiin köysi kaulaan, jolla se vedettiin rantaan. Sen lihat syötiin sitten kokonaan kylän väen kesken.”

Eino Mustosen eri yhteydessä kertoman mukaan miesten aseena oli tuura.

13 Talonpojat Janne ja Kalle Patosalmi Alakitkalla olivat 23. syyskuuta 1915 soutamassa myllylle. Juuvansaaren [tarkoittanee Juuanasaarta] kohdalla he huomasivat saaressa lammaslaumassa kolme karhua. He palasivat kotiin, valoivat piipuntäyteisiä luoteja haulikkoa varten ja kiirehtivät takaisin saareen.

Kauan ei kestänytkään ennen kuin kaksi urosta makasi hengetönnä maassa. Kolmaskin haavoittui.

Alakitkan ympäristöllä elosteli puheiden perusteella 16 karhua. Piiloperän ylikin oli nähty viiden otson uivan peräkanaa.

14 Oulankajoella tuli 1910-luvulla kolme karhua Niemen Heikin nuotiolle keskiyöllä.

Unta kehräävä Heikki kuuli liikettä ja mutisi: ”Noudapas, Lotta, juomavettä, koska olet jalkeilla!” Samassa kuului luihin ja ytimiin käyvä vihellys. Heikki ja hänen Lottansa ponkaisivat ylös ja näkivät, kuinka karhu ja kaksi pentua lönkyttelivät tiehensä.

– Kaarlo Hänninen kuuli tarinan häntä Oulangalla opastaneelta nuorelta Ollilan isännältä. Tarina päättyi lauseeseen: Ei ole Heikki sen koommin Oulangalla käynyt.

15 Erkki Kaukua, velmu tarinoija Anetjärveltä, oli toisellakymmenellä, kun hän ensimmäisen maailmansodan aikaan keväällä lähti suustaladattavan pyssyn kanssa Livojoelle...

Erkki huomasi pikku kosken kohdalla jokivarren harjulta, että kaksi joutsenta lentää uomaa pitkin. Kun linnut tulivat kohdalle, hän pamautti, ja molemmat putosivat. Samalla joen takaa alkoi kuulua jytäkkää.

Kun Erkki kahlasi kosken poikki, hänen kenkiinsä meni lohia. Hän sai heitellä rannalle viisi lohta.

Siellä, mistä jytäkkä oli kuulunut, makasi suuri karhu kuolleena. Sama kuula oli mennyt läpi kahdesta joutsenesta ja osunut vielä karhua korvan alle.

16 Maaninkavaarassa Tasalan lampaat tulivat vauhdikkaasti metsästä kotiin, kun ihmiset olivat paneutumassa nukkumaan 22. heinäkuuta 1924. Talon tytär näki karhun lampaiden perässä.

Talokkaat J. Keskitalo, A. Tasala sekä A. ja E. Kujala lähtivät karhunpyyntiin. He houkuttelivat petoa ajamalla lampaat takaisin metsään. Noin puolentoista tunnin kuluttua karhu tuli näkyviin. J. Keskitalo antoi sille kuolettavan luodin ensimmäisellä laukaisulla. Karhu juoksi vielä noin 140 metriä, kunnes kaatui. Kylän väen ilo oli suuri, kun karjaa hätyytellyt kontio viimein oli saatu tapetuksi.

Otus oli hallavakarvainen uros, ja sen lihat painoivat 170 kiloa. Nahan alta löytyi vanhoja hauleja.

17 Lokakuussa 1926 Mattilan talon kaksi poikaa, joista toinen oli noin 17-vuotias ja toinen hiukan vanhempi, löysi Kuusamon Lämsänkylällä oravametsällä karhun pesän. Heillä oli vain haulikko ja siihen yksi panos. Toinen pojista ampui panoksen pesään. Pojat juoksivat pakoon.

Jonkin matkan päässä pojat kuulivat koiran haukkua ja löysivät sieltä kolmannen pojan, jolla oli useita panoksia. Kolmikko palasi pesälle, jossa peto mörähteli. Pojat ampuivat useita laukauksia pesään. Kun ääni loppui, pojat uskaltautuivat tutkimaan pesää ja löysivät karhun kuolleena.

– Liitto-lehden uutisen mukaan ensimmäinen laukaus oli osunut petoa kuonoon, ”mikä lienee sen niin huumannut, ettei se osannut pesästä ulos.”

18 Posion Yli-Suolijärvellä Pauli Ruokamo näki 20. lokakuuta 1996 jäihin pudonneen hahmon, jota hän arveli hirvenvasaksi. Palokuntaa ja poliisia odotellessa Ruokamolle ehti selvitä, että eläin oli karhu.

Karhu pääsi jäistä ylös ja jatkoi matkaa, mutta putosi pian uudestaan. Nimismiehen mielestä eläin piti pelastaa. Kun Ruokamo, nimismies ja kaksi poliisia lähestyivät karhua veneellä, otus vihoitteli heille. Pelastushalut vähenivät.

Illan hämärtyessä karhu seisoi yhä avannossa. Jalat yltivät pohjaan, mutta eläin ei jaksanut nousta. Lopulta poliisi ampui karhun. Kun ruho saatiin ylös, nähtiin, että eläin oli kolhinut itsensä niin pahasti, ettei siitä olisi ollut eläjäksi.

Karhu nyljettiin illalla Karjalaisenniemen Erän kodalla, johon kokoontui runsaasti kyläläisiä.

19 Posiolainen Esko Halme joutui 27. elokuuta 2003 Sallan Naruskalla karhupainiin, josta hän selvisi hengissä, mutta toinen jalka jäi tunnottomaksi polvesta alaspäin ja käsi ranteesta kivuliaaksi.

Jahdissa oli neljän miehen porukka kolmen karjalankarhukoiran kanssa. Illansuussa yksi miehistä ampui isoa karhua. Karhu haavoittui ja kulki runsaat puoli kilometriä, kunnes jäi makuulle koiran yhä haukkuessa sitä.

Miesten tullessa paikalle oli jo pimeää, eikä karhua voinut nähdä maastosta muutaman kymmenen metrin päästä. Lopulta karhu nousi, hypähti pensaikon suojaan ja juoksi sieltä Esko Halmeen kimppuun.

Karhu puri ja riuhtoi käsistä ja reidestä. Eskon veli Markku Halme sai ammuttua karhua ristiselkään, ja karhu rysähti Eskon päälle. Kun Esko yritti alta pois, karhu veti hänet uudestaan alle ja otti kiinni oikean polven yläpuolelta. Markku ampui viimeisen patruunansa karhua päähän samalla, kun Eskon reisi oli karhun suussa.

Tämä tarina on tosi. Karhu on täytettynä Halmeen metsästysmuseossa Erauspojan Ihmepaikassa Vääräjärvellä.

Lähteet:
1. Koillissanomat, 6.12.1956: Maaninka Pekan muuan karhunkaato Posiolla) * Reino Rinne, Kansanrunousarkiston kansantiedon kyselyyn (KT 261) vuonna 1937 lähettämä aineisto.
2. Liisa Ylisirniön (myöh. Sääskilahti) Kansanrunousarkistoon 1967 lähettämä aineisto.
3. Kalle Kellinsalmen käsikirjoitus.
4. ja 5. Arvid Ylisirniön Kansanrunousarkiston tarinakilpailuun 1961 lähettämä aineisto.
6. Oulun Wiikko-Sanomia 25.9.1858: Taivalkoskelta.
7. Oulun Wiikko-Sanomia 22.6.1861: Kuusamosta 7. p. kesäk.
8. Oulun Wiikko-Sanomat 19.11.1870: Kuusamosta.
9. Oulun Ilmoituslehti 21.9.1892: Kamala tapaus karhunpyyntimatkalla. * Aatu Leinosen karhunpaini. Leinosten sukulehti 1-2008, http://www.leinoset.fi/lehtijutut/1_2008.pdf.
10. Koillissanomat 28.7.1960: Erauspojan polku avattu. * Kaarlo Tyni, Karhun vieraana. Kaleva 19.4.1936. * Reino Rinne, Tie päättyy tunturin laella. 1946. * Kaiku 5.6.1899: Yhtä emä- ja kahta poikakarhua. * Artturi Törmäsen haastattelu 13.1.1998.
11. Kajaanin Lehti 2.1.1904: Kuusamon Martti Kitunen kuollut.
12. Kaleva 31.8.1906: Nuija-sota karhun kanssa. * Koillissanomat 13.8.1960. * Kansanrunousarkisto Vieno Saari TK 92:86 - Eino Mustonen.
13. Metsästys ja kalastus 1915:9: Kuusamon karhut.
14. Kaarlo Hänninen, Kuvauksia ja matkamuistelmia Oulangalta. Maailma 1920:8.
15. Erkki Kaukuan Kansanrunousarkistoon vuonna 1972 lähettämä aineisto.
16. Kaiku 8.8.1924: Karhu ammuttu Kuusamossa.
17. Liitto 26.10.1926: Karhu kaadettu Kuusamossa.
18. Antti Kettunen, Paikannimien merkityksiä Posion Suolijärvien seudulta ja vähän muualtakin. Käsikirjoitus, 2000.
19. Veijo Miettinen (toim), Karhu ja koira - karhun metsästys koiralla. * http://metsastajankanava.fi/metsästäjän-muotokuva-esko-halme/
Fakta

Syksyn kaadot

Koillismaalla kaadettiin syksyn aikana 19 karhua, joista Kuusamossa 17.

Posiolla kaadettiin yksi ja Taivalkoskella yksi. Paikkatiedot perustuvat riista.fihin kirjattuihin koordinaatteihin.

20.8. naaras Kuusamossa yksityismaalla Vuotungista koilliseen metsäautotien varrella.

20.8. uros Kuusamossa yhteismetsässä Isosta Mätäsjärvestä noin 2 km länteen metsäautotien varrella.

20.8. uros Kuusamossa yksityismaalla Vapavaarasta lounaaseen Laajalehdossa.

20.8. uros Kuusamossa yhteismetsässä Kuusinkiniemellä Saunavaaran luoteispuolella.

21.8. uros Kuusamossa yksityismaalla Valtasessa Niskavaarassa.

22.8. uros Kuusamossa yksityismaalla Vapavaarasta pohjoiseen Raatesuolla pellolla.

23.8. uros Kuusamossa yksityismaalla Vuotungista pohjoiseen Vuotunkijoen itäpuolella Paljakantien varrella.

24.8. naaras Kuusamossa yksityismaalla Kirpistön ja Taipaleen välillä Hirvasahontien kaakkoispuolella.

31.8. uros Kuusamossa yksityismaalla Murtovaaran ja Kurvisen puolivälissä Kurvisentien länsipuolella.

4.9. uros Kuusamossa yksityismaalla Maivalasta luoteeseen Pitkässäahossa.

4.9. naaras Kuusamossa yksityismaalla Särkiluomalta pohjoiseen Heikinvaarassa metsäautotien varrella.

6.9. uros Kuusamossa yksityismaalla Soiviossa Ala-Rikinjärveltä noin 700 m koilliseen metsäautotien varrella.

10.9. uros Kuusamossa yksityismaalla Särkiluomalta länteen, Pahkavaaran pohjoispuolella.

10.9. naaras Kuusamossa yksityismaalla Koskenkylässä Isossa Kokkoahossa Koskenkyläntien varrella.

13.9. uros Posiolla yhteismetsässä Rastilammelta noin 300 metriä länteen metsäautotien varrella.

15.9. naaras Kuusamossa yksityismaalla Hännisestä pohjoiseen Papuvaarassa.

16.9. naaras Kuusamossa yksityismaalla Vapavaarasta pohjoiseen Hämeenvaarassa.

16.9. uros Kuusamossa yksityismaalla Vapavaarasta itään Syvänlamminvaaran pohjoisreunalla, noin 300 metrin päässä rajavyöhykkeen reunasta.

9.10. naaras Taivalkoskella Kolkonjärven eteläpuolella Luolavaaran ja Mäntyvaaran välillä Sauvapuron varrella.