Kuusamon rehtorit päättivät palauttaa vahvan maskisuosituksen vastauksena pahentuneeseen koronatilanteeseen.
Maskisuositus astuu voimaan tiistaina ja koskee koulujen henkilökuntaa sekä oppilaita kuudennesta luokasta eteenpäin. Maskia käytetään myös oppilaspalavereissa, missä on koulun ulkopuolisia aikuisia.
– (Koronavirus) leviää rokottamattomien keskuudessa ja alle 12-vuotiaat ovat kaikki rokottamattomia. Suojellaan nyt heitä, pidetään etäisyydet, pestään käsiä ja ne ketkä pystyy, käyttää maskia. Jospa se tästä pikku hiljaa helpottaisi, Torangin koulun apulaisrehtori Marko Kokkila kertoo perusteeksi uusille suosituksille.
Rehtorit tekivät uuden linjauksen maanantaina kokouksessaan ja siitä tiedotettiin oppilaiden vanhempia Wilma-viestillä.
– Pohjois-Pohjanmaa on koronaviruksen suhteen kiihtymisvaiheessa, Kuusamossa todettiin edellisellä viikolla ennätysmäärä tartuntoja ja karanteenissakin on kymmeniä kuusamolaisia, viestissä kerrotaan.
Myös muita ohjeita päätettiin antaa kouluille.
– Korostamme jälleen jo tutuiksi tulleita asioita, eli huolellista käsihygieniaa, turvavälejä ja kouluun tulemista vain terveenä, tiedotteessa todetaan.
Vanhempia pyydetään jäämään ulos odottamaan heidän tuodessaan tai hakiessaan lapsia aamupäivä- tai iltapäivähoidosta.
Lisäksi vanhempainillat pyritään järjestämään etänä.
Ohjeita annetaan myös sen varalle, jos oppilas sairastuu koronavirukseen. Kouluille ei tule ilmoitusta oppilaan karanteenista, joten huoltajia ohjeistetaan ilmoittamaan tilanteesta luokanopettajalle.
– Luokanopettaja ilmoittaa oppilaan opettajille tarpeesta saada koulutehtävät ym. Wilmaan, jotta oppilaalla on mahdollisuus opiskella kotona, jos kunto sen sallii. Tervehtymisen jälkeen on mahdollista saada tukiopetusta, tiedotteessa kerrotaan.
Oppilaan karanteeniin asettamisesta tekee päätöksen terveydenhuollon henkilökunta.
Kokkilan mukaan kokouksessa ei harkittu etäopetukseen siirtymistä.
– On monessakin lähteessä todettu, että lapsiin kohdistuvat rajoitukset ovat aina arveluttavampia. Jos lapset lähetetään koteihin etäopetukseen ja muut rajoitukset eivät ole voimassa, niin onhan se epäreilua lapsia kohtaan, Kokkila sanoo.
Seuraavan kerran rehtorit kokoontuvat tarkastelemaan koronatilannetta ja -rajoituksia viikon päästä.
Juttua muokattu 8.11.2021 klo 18.42 korjaamalla otsikkoon, että suositus koskee aikuisia ja oppilaita kuudennesta luokasta lähtien. Otsikossa luki aikaisemmin virheellisesti , että suositus koskee "aikuisia ja kuudesluokkalaisia".