Eduskuntavaalit on käyty, lopputulos oli varsin odotettu – niin valtakunnallisesti, Oulun vaalipiirissä kuin paikallisestikin. Vaalien alla kirjoitin aika monta mielipidekirjoitusta, missä avasin eduskuntavaalinäkymiä monelta eri kantilta ja useammankin puolueen suhteen.
Totesin moneen kertaan, että Kuusamosta on lähdetty liikkeelle pääosin aivan väärillä ehdokkailla. Vaalitulos osoittaa kiistatta sen, että joko olin tässä arviossani oikeassa tai sitten äänestäjien suuri enemmistö uskoi sanomaani.
Koko maan mittakaavassa kävi todellinen keskustan kadoksiin lakaiseva tsunami, missä yli puolen Suomen poliittinen värikartta vaihtui keskustan vihreästä perussuomalaisten siniseksi.