
– Suomessa alkaa 8.3 alkaen kolmen viikon sulkutila, joka päättyy 28. maaliskuuta, pääministeri Sanna Marin kertoi hallituksen tiedotustilaisuudessa torstaiaamuna.
Marin kertoi hallitus linjanneen neuvottelussaan 24. helmikuuta koronapandemian torjunnan tiukemmista toimista ja tason kaksi käyttöönotosta.
Tason kaksi, eli leviämisvaiheen tiukimmat rajoitukset otetaan heti käyttöön seitsemän sairaanhoitopiirin alueella, joihin kuuluu Lappi.
Pohjois-Pohjanmaa kuuluu niihin yhdeksään kiihtymisvaiheen alueeseen, joissa hallitus suosittelee käyttöön samoja toimia.
–Tämä tarkoittaa sitä, että kaikilla koronaviruksen leviämis- ja kiihtymisvaiheen alueilla toisen asteen opetus ja perusasteen yläluokat siirtyvät etäopetukseen. Myös yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastukset keskeytetään. Alakoulut pysyvät lähiopetuksessa, Marin sanoi.
Ravintoloiden sulkemista esitetään viime kevään tapaan. Ravintoloita ei kuitenkaan suljettaisi perusvaiheessa olevilla alueilla. Hallitus tuo esityksen asiasta eduskuntaan ensi viikolla niin, että taudin perusasteella olevilla alueilla toimet eivät tulisi käyttöön.
Esitys tuodaan eduskuntaan perustuslain 23. pykälän nojalla. Se tarkoittaa poikkeusolojen toteamista. Hallitus toteaa poikkeusolot yhteistoiminnassa presidentin kanssa.
Leviämisalueilla otetaan käyttöön kuuden hengen kokoontumisrajoitukset. Samaa rajoitusta suositellaan kiihtymisvaiheen alueille.
– Kyse on poikkeusolojen lainsäädännöstä. Valtioneuvosto on valmis toteamaan poikkeusolot yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa, Marin kertoi tiedotustilaisuudessa.
Pääministeri kertoi, että kolmen viikon sulkutilan jälkeen kaikkia rajoituksia ei pureta, vaan osittainen sulku jatkuu. 29. maaliskuuta puretaan nuoria ja opetusta koskevat rajoitukset.
Myös esitys ravintoloiden sulun on määrä päättyä 29. maaliskuuta, mutta anniskelu- ja aukioloaikoja sekä asiakasmääriä rajataan.

Tätä rajoitukset käytännössä tarkoittavat
Ravitsemisliikkeet ehdotetaan suljettavaksi kolmen viikon ajaksi 8.–28. maaliskuuta. Ruuan ulosmyynti asiakkaille on kuitenkin sallittua. Ehdotettu sulkeminen ei koske epidemian perustason alueita.
Laaja etätyösuositus, julkisten tilojen käytön rajoittaminen, ryhmäharrastukset tauolle
Tiukimmat rajoitukset voimaan seitsemässä sairaanhoitopiirissä: Lappi, Helsinki ja Uusimaa, Varsinais-Suomi, Satakunta, Kanta-Häme, Vaasa, Ahvenanmaa.
Kaikki leviämisvaiheen alueet ja eri viranomaiset ohjataan ottamaan käyttöön täysimääräisesti kaikki koronaepidemian leviämisvaiheen toimet, sisältäen tartuntatautilain uudet valtuudet:
Laaja etätyö- ja kasvomaskisuositus, korkeakoulujen etäopetus, julkisten tilojen käytön rajoittaminen sekä sulkeminen (suositukset ja päätökset), aikuisten ryhmäharrastustoiminnan keskeyttäminen (suositukset ja päätökset), mahdolliset henkilöliikenteen matkustajamäärien rajoitukset.
Kuuden hengen kokoontumisrajoituksia suositellaan myös kiihtymisvaiheessa oleville alueille
Näiden jo aiempien käytössä olleiden toimien lisäksi tiukemmat, hallituksen toimintasuunnitelman tason kaksi mukaiset lisätoimet ohjataan otettavaksi käyttöön leviämisvaiheessa olevissa sairaanhoitopiireissä.
Näitä toimia ovat yli kuuden hengen kokoontumisrajoitukset sekä kuuden hengen yksityistilaisuuksien välttäminen. Lisäksi kuntien ja kuntayhtymien on tehostettava toimenpiteitään karanteenin ja eristyksen toteutumisen seurannassa.
Samat toimet ja lisätoimet suositellaan käyttöön otettavaksi myös seuraaville kiihtymisvaiheessa oleville yhdeksälle alueelle: Länsi-Pohja, Itä-Savo, Etelä-Karjala, Pirkanmaa, Keski-Suomi, Päijät-Häme, Pohjois-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Kymenlaakso.
Peruskoulun yläluokat tilapäiseen etäopetukseen
Lisäksi 8. maaliskuuta alkaen ja osana tason kaksi lisätoimenpiteitä, leviämis- ja kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla peruskoulun yläluokat ohjataan siirtymään tilapäiseen etäopetukseen. Yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta voidaan keskeyttää.
Eduskuntaryhmät kokoontuvat keskustelemaan tilanteesta myöhemmin torstaina. Valtioneuvostolla on valmius päättää poikkeusoloihin siirtymisestä ensi viikolla.
Kaikki leviämisvaiheen alueet ja eri viranomaiset on ohjattun ottamaan käyttöön täysimääräisesti kaikki koronaepidemian leviämisvaiheen toimet, sisältäen tartuntatautilain uudet valtuudet:
• Laaja etätyö- ja kasvomaskisuositus
• Riskiryhmien suojaaminen
• Korkeakoulujen etäopetus
• Julkisten tilojen käytön rajoittaminen sekä sulkeminen (suositukset ja päätökset)
• Aikuisten ryhmäharrastustoiminnan keskeyttäminen (suositukset ja päätökset)
• Mahdolliset henkilöliikenteen matkustajamäärien rajoitukset
Käyttöön tulevat myös seuraavat lisätoimet:
• Yli 6 hengen kokoontumisrajoitus
• Yli 6 hengen yksityistilaisuuksien välttäminen
• Kunnat ja kuntayhtymät tehostavat toimenpiteitään karanteenin ja eristyksen toteutumisen seurannassa
Samat toimet ja lisätoimet suositellaan käyttöön otettavaksi myös kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla, joihin kuuluu muun muassa Pohjois-Pohjanmaa.
Juttua täydennetty ja otsikkoa muutettu 25.2. 2021 klo 10.45. Juttua täydennetty kauttaaltaan, lisätty tieto mitä rajoitukset tarkoittavat käytännössä ja lisätty faktalaatikko 25.2.2021 kello 11.07.
OIKAISU: Jutussa kerrottiin aiemmin, että rajoitukset koskevat myös Pohjois-Pohjanmaata, joka on tällä hetkellä kiihtymisvaiheessa. Oikeasti rajoitukset suositellaan otettavaksi käyttöön myös Pohjois-Pohjanmaalla.