Rukan huipulla käy navakka vinkka. Tuulen puhuri sekoittuu keltaisen kaivinkoneen hurinaan, kun kaivinkone ajaa Maston alueen rinnettä ylös alas.
Rukakeskuksen toimitusjohtaja Antti Kärävä on valinnut haastattelun aloituspaikaksi Maston ylätasanteen. Sieltä näkee lähelle ja kauas.
Alueelle rakentuu parhaillaan Suomen ensimmäinen kahdeksan hengen Masto Express -tuolihissi sekä neljä uutta laskettelurinnettä. Lisäksi alueelle on asennettu 40 lumitykin automaattinen lumetusjärjestelmä.
Kaikkiaan uudistuksiin uppoaa rahaa noin 14 miljoonaa euroa. Investointi on merkittävä, mutta ei ensimmäinen kokoluokassaan, Kärävä sanoo.
– Esimerkiksi loppuvuodesta 2019 valmistuneen Ruka Valleyn hotellirakennuksen kustannukset olivat 20 miljoonaa euroa.