Olena Taran on hyvällä tuulella. Tuikkukynttilässä palaa tuli. Taran lämmittää liekissä kitskan eli vanhanajan mustekynän tapaisen piirtimen kärkeä. Sitten hän painaa kärjen mustaan mehiläisvahaliuskaan.

Kun vahaa on tarttunut kitskan kärkeen, Taran pyyhkäisee enimmät pois pöydällä olevaan sanomalehteen. Hän alkaa vetää suoraa viivaa eli ”kirjoittaa” kädessään olevaan keltaiseksi maalattuun kananmunaan. Sen pintaan ilmestyvä musta viiva peittää alleen hennon lyijykynän ohjejäljen. Piirtimen ja munan kosketuksesta ei kuulu minkäänlaista ääntä.

– Tuleeko hyvä kuva? Taran varmistaa.

Tulee. Työ vaatii tarkkuutta, mutta Taranin käsi ei vapise. Ilme naisen kasvoilla on keskittynyt. Valoa tulvivassa Kuusamo-opiston luokassa Taran kirjoittaa jo neljättä pisanka-munaansa.