Nissinvaaralla on tehty vuosia töitä oman koulun säilyttämiseksi. Kuusamon talousarviossa tuo haave on konkretisoitumassa. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että Nissinvaaraan uuden koulun suunnitteluun ja rakentamiseen varataan rahat.
Valtuusto linjasi vuosi sitten, että Kuusamoon kehitetään nelinapaista koulukäytävää, joka sisältää Nissinvaaran lisäksi taajaman, Rukan ja Käylän koulut. Keväällä käyttöön tuleva Nilonkankaan uusi koulu on jo ennen valmistumistaan liian pieni. Koulua käydään väliaikaisesti parakissa. Myös Ruka pullistelee oppilaista ja ensi vuoden talousarviotavoitteina on ratkaisujen löytämisen niin koulun kuin olympiavalmennuskeskukseen.
Vaikka tilanpuutteen vuoksi investointi uuteen kouluun on perusteltu, budjettivaltuustossa 8.
