Posiolla kuuluu kuntansa nuorempaan väestönosaan, jos on alle 61-vuotias, Rovaniemellä puolet asukkaista on alle 39-vuotiaita – Itä-Lapissa väestön vanheneminen on taittunut, mutta Posio on Suomen kahdeksanneksi iäkkäin kunta: "Kaikkein virkeintä toimintaa on eläkeläisjärjestöissä"
Nuuska-Matti ja isosuinen Pertti keräävät somessa satoja tuhansia katsojia – niiden takaa löytyy erityisopettaja Annukka Vesa, jonka mielestä aikuisten pitäisi olla kiinnostuneempia sosiaalisesta mediasta
Ensin lenneltiin suihkarilla Kemijärvelle ja lopulta Salcomp siirsi tuotannon Kiinaan – Risto Halvari näki sisältä, millaista meno oli kännykkäteollisuuden kulta-aikana
Eija Kujansuu on valvonut öisin jo viisi vuotta, koska silloin metsäjänis ei arkaile – havaintojensa perusteella hän ei pidä lajin tieteellisestä nimestä eikä metsästysajankohdasta
Häpeätutkija Ella Nygård kohtasi kuolemansairaan äitinsä saattomatkalla puhumattoman tunteen – somekampanjoiden tekeminen vaihtui monelle tutun tunteen tutkimiseen
Jouko Kiistala rakensi RoPS:sta yhden valtakunnan vauraimmista jalkapalloseuroista – nyt jäljellä on muistot ja velkainen bingotalo: "On tämä suorastaan röyhkeää"
Hetta-Pallas on Suomen vanhin patikka – 55 kilometrin vaellus tarjoaa hikistä nousua ja laskua, mykistäviä maisemia ja piittamattomien vaeltajien roskia
Kolmiomittausmalli arvioi matkailun kestävyyttä – Lapin yliopiston johdolla kehitetyn mallin avulla matkailuala voisi varautua kestämään tulevaisuuden pandemiat
Olenko oikeasti tyhmä, mietti Jaana Wunsch, kun hän ei osannut edes tiskikonetta täyttää – hahmotushäiriödiagnoosi oli helpotus: "Ei tarvitse enää leikkiä fiksua"